Viron politiikan kevät ja uusi hallitus

Edellisestä kirjoituksesta on päässyt hieman venähtämään ja huhtikuukin jäi kokonaan välistä. Viron kirjallisuus, Rahvusraamatukogu, Tallinna, politiikan klassikot ja gradun aineistotyö ovat vieneet aikaa muusta elämästä puhumattakaan. Päätin korjata tämän virheen nyt.

Sitten maaliskuun Riigikogun vaalien jälkeen Virossa on aloittanut Taavi Rõivasin II hallitus (Taavi Rõivase teine valitsus), joka vannoi virkavalansa 9. huhtikuuta. Maaliskuun parlamenttivaaleja voi pitää luonteeltaan protestina. Riigikoguun nousi kaksi uutta puoluetta ja ns. vanha puolue IRL kärsi pahan tappion. Politiikan suurta ironiaa on se, että joskus protesti tuottaa juuri sellaisen tuloksen, jota vastaan on protestoitu – aivan kuten kävi Suomessa keväällä 2011. Nyt virolaiset saivat hallituksen, jossa ovat kaikki vanhat puolueet: Reformipuolue, IRL ja sosiaalidemokraatit (SDE). Vaalituloksen pohjalta kyseessä on häviäjien hallitus ja voittajat jäivät oppositioon.

Uudessa hallituksessa Reformilla (RE) on seitsemän ministeriä sekä SDE:lla ja IRL:llä molemmilla neljä. Kokoonpano on seuraava: 

• pääministeri – Taavi Rõivas (RE)
• opetus- ja tiedeministeri – Jürgen Ligi (RE)
• oikeusministeri – Urmas Reinsalu (IRL)
• sisäministeri – Hanno Pevkur (RE)
• puolustusministeri – Sven Mikser (SDE)
• ympäristöministeri – Marko Pomerants (IRL)
• kulttuuriministeri – Indrek Saar (SDE) 42
• talous- ja infrastruktuuriministeri – Kristen Michal (RE)
• maaeluminister – Urmas Kruuse (RE)
• finanssiministeri – Sven Sester (IRL)
• sosiaaliministeri – Margus Tsahkna (IRL)
• ulkoministeri – Keit Pentus-Rosimannus (RE)
• yrittäjyysministeri – Urve Palo (SDE)
• terveys- ja työministeri – Rannar Vassiljev (SDE)
• valtionhallinnon ministeri – Arto Aas (RE)

Viron ministerien keski-ikä on 41 vuotta, kun taas Suomessa tuoreen Sipilän hallituksen jäsenten keski-ikä on 48. Hallituksen vanhin ministeri on Jürgen Ligi (tänä vuonna 56 vuotta) ja nuorin Rannar Vassiljev (33 vuotta).

Kokoonpanon osalta on ymmärrettävää, minkä takia se on herättänyt keskustelua tavallisen virolaisrahvaan parissa. Kristen Michalin on syytetty sekaantuneen aikanaan Reformipuolueen puoluesihteerinä pimeiden rahasummien kanavointiin puolueelleen, mutta tästä ei löytynyt mitään konkreettista näyttöä syytteen nostamiseksi. Vuonna 2007 kansanedustajaksi tullut ja aiemmin ympäristöministerinä toiminut Keit Pentus-Rosimannus, Rõivasin henkilökohtainen ystävä, nimitettiin Rõivasin I hallitukseen ulkoministeriksi vailla juuri minkäänlaista ulkopoliittista kokemusta. Häneenkin on liitetty isänsä bisneksiin liittyviä taloudellisia epäselvyyksiä, mutta nämä ovat myös tyypillisiä Viron julkisen sanan nostamia skandaaleja. Ylipäätään voi sanoa, että kyseessä on vanhojen puolueiden muodostama hallitus, jossa on mukana paljon ensimmäisen sukupolven ammattipoliitikkoja, jotka eivät ole olleet tekemisissä itsenäisyyden palauttamisprosessin ja sitä seuranneiden muutosten kanssa.

Vaikka ministerit ovat pääasiassa samat kuin edellisessä hallituksessa, on yhden nimen puuttuminen varsin kiinnostava juttu. Suomessakin poikkeuksellisen nuorena (s. 1986) ja ensimmäisenä venäläis-virolaisena ministerinä huomiota herättänyt opetusministeri Jevgeni Ossinovski ei saanut jatkokautta edes esimerkiksi kulttuuriministerinä. Ossinovskia pidettiin vielä vuosi sitten nousevana tähtenä, mutta nyt hän on myös herättänyt negatiivista huomiota omalla katkeralta vaikuttavalla käytöksellään. Hän äänesti ainoana hallituspuolueen edustajana tyhjää, kun Rõivasin hallituksesta äänestettiin riigikogussa 9. huhtikuuta. Pari viikkoa sitten hän sanoi, ettei hallitus tule kestämään täyttä neljää vuotta. Ossinovski ilmoitti 12.5. haastavansa sosiaalidemokraattien istuvan puheenjohtajan Sven Mikserin tulevassa puoluekokouksessa. Kaiken kaikkiaan selville on tullut, että Ossinovski olisi kannattanut hallituskoalitiota keskustapuolueen kanssa, eikä hyväksynyt oikeistopuolueiden hallituskumppaneiksi lähtemistä.

Koska Viron vaalilistajärjestelmä suosii tunnettuja nimiä asettumaan vaaleihin ehdolle ilman aikomustakaan ottaa valituksi tullessaan paikkaa vastaan, nousi riigikoguun uusia nimiä heti kuukausi vaalien jälkeen. Reformipuolueen Urmas Paet ei lähtenyt mihinkään europarlamentista, joten hänen tilalleen riigikoguun nousi viime syksynä IRL:sta loikannut Eerik-Niiles Kross. Myöskin reformari Urmas Klaas ei halunnut jättää vuosi sitten saamaansa Tarton kaupunginjohtajan paikkaa, joten hänen tilalleen tuli Remo Holsmer. Tallinnan keskustalaisen apulaiskaupunginjohtaja Mihhail Kõlvartin sijaan kansanedustajaksi nousi Andrei Novikov. Keskustan europarlamentaarikko Yana Toom pysyi Brysselissä ja Toompealle lähti Dmitri Dmitrijev.

Alla käsittelen hieman enemmän uusinta hallitusta eli ns. kevätkoalitiota (kevadkoalitsioon) sekä oppostioon jääneitä vaalivoittajia. Jälkimmäiseen liittyy myöskin oman tutkimukseni kannalta kiinnostava aihe eli Viron oikeisto ja IRL.

Viro vaalien jälkeen

Riigikogun eli parlamentin vaalit järjestettiin 1. maaliskuuta. Suurimmat vaalivoittajat olivat Viron vapaapuolue (EVA) ja Viron konservatiivinen kansanpuolue (EKRE), jotka ylittivät 5 prosentin äänikynnyksen ja toivat riigikoguun kahden uuden puolueen edustuksen. Vanhoista puolueista ainoana paikkamääräänsä onnistui lisäämään Edgar Savisaaren Keskustapuolue, joka sai yhden lisäpaikan ääniosuuden noustessa puolitoista prosenttia edellisiin vuoden 2011 parlamenttivaaleihin verrattuna.

Varsinainen vaalivoittaja, ja sen selvästi julkituonut puolue, ei kuitenkaan ollut yksikään edellä mainituista, vaan pääministeri Taavi Rõivasin johtama Reformipuolue, joka onnistui pitämään suurimman puolueen asemansa kolmen paikan tappiosta huolimatta. Reformipuolue ilmoitti jo ennen vaaleja, että jos se nousee suurimmaksi puolueeksi ja siten ensimmäiseksi hallituksen muodostajakandidaatiksi, on Keskustapuolue suljettu ulos hallituskoalitiosta. Näin ollen viime päivinä Savisaar on jäänyt rannalle ruikuttamaan ja katsomaan sivusta, kuinka hallitusta muodostetaan. Tällä hetkellä Taavi Rõivasin II hallitusta muodostetaan reformin, sotsien eli sosiaalidemokraattien, IRL:n ja Vapaapuolueen pohjalle. Hallituspohjasta (67/101) on näin ollen tulossa varsin vankka ainakin paikkamääriensä puolesta. EKRE jätti itsensä pois hallituskaavailuista jo ennen vaaleja puheenjohtaja Mart Helmen ilmoituksella, ettei puolue lähde samaan hallitukseen vasemmistoa edustavien sotsien ja/tai keskustapuolueen kanssa.

Mutta ilman voittajia ei voi myöskään olla häviäjiä. Tällä kertaa häviäjän osa lankesi varsin raskaasti konservatiiviselle Isänmaan ja Res Publican liitolle (IRL), joka menetti peräti yhdeksän paikkaa. Viimeisen viikon ajan puolue on ollut kriisitilassa ja juuri ilmoitettiinkin, että puolueen puheenjohtaja Urmas Reinsalu jättää paikkansa. IRL kärsi kahden pienemmän oikeistopuolueen esiinmarssista kaikkein selvimmin. Koska politiikassa on taito kääntää myös ikävät asiat edukseen, totesi yksi keskeisimmistä IRL-politiikoista, Marko Mihkelson, että "kaikkein tärkeintä on, että vasemmistopyörre jäi tulematta". Kyseessä oli siis sentään oikeiston voitto.

Tämän kirjoituksen tärkeimmät teemat ovatkin vironvenäläiset ja Keskustapuolue, oikeiston sisäinen kilpailu sekä uudet tulijat (erit. EKRE). Lisäksi  tulee ohuesti käsiteltyä Reformipuolueen sukupolvenvaihdosta. Ohessa vielä virallinen vaalitulos:

Uudesta blogista ja HS:n Viron tasaverojutusta

Tästä lähtien olisi tarkoitus säännöllisen epäsäännöllisesti käsitellä blogitekstein Viron politiikkaa, yhteiskuntaa ja taloutta Suomea unohtamatta. Mielestäni Viro on aina ajankohtainen ja tärkeä, mutta erityisesti juuri nyt, koska ensi sunnuntaina 1. maaliskuuta maassa toimitetaan Riigikogun eli parlamentin vaalit. Sähköinen äänestys toki alkoi jo 19. päivä tätä kuuta eli vaalit ovat olleet käynnissä kokoajan.

Kaiken kaikkiaan Suomen ja Viron suhteista kirjoittavat ovat olleet yksimielisiä siitä, että edeltävän suhde jälkimmäiseen on ollut yleensä isovelimäinen ja holhoava. Tosin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana se ei ole ollut sitä niin paljon kuin Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana. Kuitenkin itsenäisyyden palauttamisenkin jälkeen, on kyse sitten ollut talous- tai turvallisuuspolitiikasta, suomalaiset päättäjät ovat kyseenalaistaneet oppimestarimaisesti Viron ratkaisut. Virosta on viljelty mitä kirjavimpia käsityksiä vuosien varrella. Perinteisille vasemmistolaisille se on neolibeerali ja nationalistinen helvetti (Erkki Tuomioja), vanhemmille sukupolville prostituution, itämafian ja rikollisuuuden hallitsema siirtymätalous (Ritva Santavuori), työvoimapoliittinen ongelma tai muuten vain huonojen ideoiden lähde (SAK). Ehkä ainoastaan Suomen Yrittäjien ja EK:n mielestä Viron harjoittamassa politiikassa on ollut järkeä ja silloinkin sitä on seurattu lähinnä kateellisena vierestä. Muille suomalaisille Viro on lähinnä Tallinna, joka taas lähinnä tarkoittaa Superalkoa.

Ehkä mustan huumorin nimissä sitä voinee pitää jonkinlaisena kehityksenä, että viime aikoina mielikuva Virosta rikollisuuden ja prostituution maana on vaihtunut käsityksiin köyhyydestä ja virolaisista rakennusmiehistä. Käsityksiin Viron sietämättömästä köyhyydestä liittyy tämän blogin nimikin. YLE:n Tallinnan-kirjeenvaihtaja Risto Vuorinen on kirjoittanut, kuinka nälkä ja maan velattomuus ajavat virolaisia Suomeen, mihin Suomessakin tunnettu journalisti, nykyinen Toomas Hendrik Ilveksen neuvonantaja Iivi Anna Masso (t)viittasi kutsuen kyseistä kirjeenvaihtajaa Risto "Virossa lapset syövät puunlehtiä" Vuorikseksi. Itse Vuorisen teksti osoitti ymmärtämättömyyttä Viron ongelmia kohtaan, kun taas Masson reaktion aiheuttama kohu osoitti vastaavasti suomalaisen median ymmärtämättömyyden Viron terävää keskustelukulttuuria kohtaan.