Sitten maaliskuun Riigikogun vaalien jälkeen Virossa on aloittanut Taavi Rõivasin II hallitus (Taavi Rõivase teine valitsus), joka vannoi virkavalansa 9. huhtikuuta. Maaliskuun parlamenttivaaleja voi pitää luonteeltaan protestina. Riigikoguun nousi kaksi uutta puoluetta ja ns. vanha puolue IRL kärsi pahan tappion. Politiikan suurta ironiaa on se, että joskus protesti tuottaa juuri sellaisen tuloksen, jota vastaan on protestoitu – aivan kuten kävi Suomessa keväällä 2011. Nyt virolaiset saivat hallituksen, jossa ovat kaikki vanhat puolueet: Reformipuolue, IRL ja sosiaalidemokraatit (SDE). Vaalituloksen pohjalta kyseessä on häviäjien hallitus ja voittajat jäivät oppositioon.
Uudessa hallituksessa Reformilla (RE) on seitsemän ministeriä sekä SDE:lla ja IRL:llä molemmilla neljä. Kokoonpano on seuraava:
- pääministeri – Taavi Rõivas (RE)
- opetus- ja tiedeministeri – Jürgen Ligi (RE)
- oikeusministeri – Urmas Reinsalu (IRL)
- sisäministeri – Hanno Pevkur (RE)
- puolustusministeri – Sven Mikser (SDE)
- ympäristöministeri – Marko Pomerants (IRL)
- kulttuuriministeri – Indrek Saar (SDE) 42
- talous- ja infrastruktuuriministeri – Kristen Michal (RE)
- maaeluminister – Urmas Kruuse (RE)
- finanssiministeri – Sven Sester (IRL)
- sosiaaliministeri – Margus Tsahkna (IRL)
- ulkoministeri – Keit Pentus-Rosimannus (RE)
- yrittäjyysministeri – Urve Palo (SDE)
- terveys- ja työministeri – Rannar Vassiljev (SDE)
- valtionhallinnon ministeri – Arto Aas (RE)
Kokoonpanon osalta on ymmärrettävää, minkä takia se on herättänyt keskustelua tavallisen virolaisrahvaan parissa. Kristen Michalin on syytetty sekaantuneen aikanaan Reformipuolueen puoluesihteerinä pimeiden rahasummien kanavointiin puolueelleen, mutta tästä ei löytynyt mitään konkreettista näyttöä syytteen nostamiseksi. Vuonna 2007 kansanedustajaksi tullut ja aiemmin ympäristöministerinä toiminut Keit Pentus-Rosimannus, Rõivasin henkilökohtainen ystävä, nimitettiin Rõivasin I hallitukseen ulkoministeriksi vailla juuri minkäänlaista ulkopoliittista kokemusta. Häneenkin on liitetty isänsä bisneksiin liittyviä taloudellisia epäselvyyksiä, mutta nämä ovat myös tyypillisiä Viron julkisen sanan nostamia skandaaleja. Ylipäätään voi sanoa, että kyseessä on vanhojen puolueiden muodostama hallitus, jossa on mukana paljon ensimmäisen sukupolven ammattipoliitikkoja, jotka eivät ole olleet tekemisissä itsenäisyyden palauttamisprosessin ja sitä seuranneiden muutosten kanssa.
Vaikka ministerit ovat pääasiassa samat kuin edellisessä hallituksessa, on yhden nimen puuttuminen varsin kiinnostava juttu. Suomessakin poikkeuksellisen nuorena (s. 1986) ja ensimmäisenä venäläis-virolaisena ministerinä huomiota herättänyt opetusministeri Jevgeni Ossinovski ei saanut jatkokautta edes esimerkiksi kulttuuriministerinä. Ossinovskia pidettiin vielä vuosi sitten nousevana tähtenä, mutta nyt hän on myös herättänyt negatiivista huomiota omalla katkeralta vaikuttavalla käytöksellään. Hän äänesti ainoana hallituspuolueen edustajana tyhjää, kun Rõivasin hallituksesta äänestettiin riigikogussa 9. huhtikuuta. Pari viikkoa sitten hän sanoi, ettei hallitus tule kestämään täyttä neljää vuotta. Ossinovski ilmoitti 12.5. haastavansa sosiaalidemokraattien istuvan puheenjohtajan Sven Mikserin tulevassa puoluekokouksessa. Kaiken kaikkiaan selville on tullut, että Ossinovski olisi kannattanut hallituskoalitiota keskustapuolueen kanssa, eikä hyväksynyt oikeistopuolueiden hallituskumppaneiksi lähtemistä.
Koska Viron vaalilistajärjestelmä suosii tunnettuja nimiä asettumaan vaaleihin ehdolle ilman aikomustakaan ottaa valituksi tullessaan paikkaa vastaan, nousi riigikoguun uusia nimiä heti kuukausi vaalien jälkeen. Reformipuolueen Urmas Paet ei lähtenyt mihinkään europarlamentista, joten hänen tilalleen riigikoguun nousi viime syksynä IRL:sta loikannut Eerik-Niiles Kross. Myöskin reformari Urmas Klaas ei halunnut jättää vuosi sitten saamaansa Tarton kaupunginjohtajan paikkaa, joten hänen tilalleen tuli Remo Holsmer. Tallinnan keskustalaisen apulaiskaupunginjohtaja Mihhail Kõlvartin sijaan kansanedustajaksi nousi Andrei Novikov. Keskustan europarlamentaarikko Yana Toom pysyi Brysselissä ja Toompealle lähti Dmitri Dmitrijev.
Alla käsittelen hieman enemmän uusinta hallitusta eli ns. kevätkoalitiota (kevadkoalitsioon) sekä oppostioon jääneitä vaalivoittajia. Jälkimmäiseen liittyy myöskin oman tutkimukseni kannalta kiinnostava aihe eli Viron oikeisto ja IRL.
Vapaapuolue ja Reformipuolueen kuninkuus
Vapaapuolue (EVA) oli mukana hallitusneuvotteluissa, mutta se jätettiin pois jo 21. maaliskuuta. Syy oli yksinkertainen: vapaapuolue vaati tuloverotuksen korottamista 4-5 prosenttia ja 10-12 prosentin yritysveroa, jota tällä hetkellä Virossa ei ole. Tällaiset vaatimukset olivat kuin märkä rätti Reformin kasvoille ja vapaapuolue pelasi itsensä selkeästi ulos hallituskoalitiosta. Reformipuolue pitikin EVA:n ehdotusta epäkunnioittavana hallitusneuvotteluita vetävää puoluetta kohtaan.
IRL:n varapuheenjohtajan Jaak Aaviksoon mukaan kyse ei ollut veronkorotusvaatimuksista niin vahvasti kuin reformarit halusivat asian esittää. Hänen mukaansa kyse oli ylipäätään siitä, että vapaapuolue haki jatkuvasti positiotaan ja linjaansa eikä ollut johdonmukainen. Tämä selitys vaikuttaa sinänsä uskottavammalta, koska on varsin hyvin tiedossa, että vapaapuolue vasta hakee linjaansa.
Vapaapuolueen eduskuntaryhmä koostuu pääasiassa entisistä IRL:n jäsenistä ja nimenomaan entisistä isänmaallisista eli edesmenneen Isänmaaliiton jäsenistä. Tässä mielessä olisi ollut kiintoisaa nähdä, kuinka yhteistyö hallituksessa olisi sujunut IRL:n ja vapaapuolueen kanssa. Se on kuitenkin jossittelua, koska puolueet ehtivät olla samaa mieltä lähinnä vain turvallisuus- ja ulkopolitiikasta, jonka johdonmukaisuuden kaikki puolueet tunnustavat ehkä keskustapuoluetta lukuunottamatta.
Ylipäätään EVA:n verolinjaukset, olivat ne sitten kuinka paljon tahansa reformarien liioittelemia tai eivät, kertovat, että haastetta reformipuolueen tiukan klassisen liberaalille finanssipolitiikalle tulee jatkuvasti myös oikeiston sisältä. Viron isänmaalliselle oikeistolle arvot ja periaatteet ovat tärkeämpiä kuin talouskysymykset ja verojen korotukset sekä sosiaalifiskaaliset toimet nähdään monesti keinoina tukea virolaista perhettä ja maakuntien köyhempää asukasta. Tulee muistaa, että virolaisen kansallismielisyyden ideaali on maakunnissa asuva vapaa ja riippumaton virolainen perhe, joka saa vapaasti tehdä ja yrittää sekä vaalia perinteistä elämäntyyliään ja arvojaan.
Reformipuolue on ollut vaalista toiseen suosituin puolue. Se on sitä myös nuorten virolaisten parissa. Politiikan kirjoittamattomien lakien mukaan suuri suosio tulee myös jossain vaiheessa alas. Reformipuolueen kannatus putosi nyt maalisvaaleissa vain hieman, mutta on merkkejä siitä, että silläkin on tulevaisuudessa tiukat paikkansa. Nyt kuitenkin pahassa ideologisessa ja strategisessa kriisissä on IRL, ja reformi voi seurata tätä kriisiä myhäillen vierestä. Kyse on siitä, mikä oikeistopuolue/-ryhmittymä kykenee yhdessä sosiaalidemokraattien ja keskustapuolueen kanssa haastamaan reformipuolueen kuninkuuden. IRL on ainakin tällä hetkellä menettänyt asemansa oikeiston toisena vaihtoehtona ja itse asiassa osallistuminen nykyiseen hallitukseen saattaa entisestään kuihduttaa sen reformipuolueen apupuolueeksi, joka menettää lopulta kaikki omat periaatteensa.
Tätä IRL:n tulevaisuutta käsitteli suuresti arvostamani Tarton yliopiston Baltian politiikan professori Andres Kasekamp. Hän arveli haastattelussaan reilu viikko sitten, että IRL:n olemassaolon edellytykset ovat tällä hetkellä varsin kyseenalaistetut. Viron konservatiivinen kansanpuolue (EKRE), josta kirjoitan jäljempänä erikseen enemmän, ns. kasvaa korkoa oppositiossa ja on samalla mahdollinen puhumaan varsin tiukan kansallismielisesti, isänmaallisesti ja konservatiivisesti, sanoen siten kaiken sen, mitä IRL:n peruskannattajakunta haluaisi kuulla, mutta ei voi hallitusvastuuta kantavalta puolueeltaan kuulla. Samoin pääasiassa pettyneistä isänmaaliittolaisista koostuva vapaapuolue syö IRL:n alkuperäisolemusta eli liittoa Isänmaanliiton ja Res Publican välillä. Olen Kasekampin kanssa samaa mieltä siitä, että jossain vaiheessa nyt sisäistä kamppailua käyvässä Viron oikeistossa on tarvetta konsolidisoitumiseen. Res Publican vaalivoiton myötä Isänmaaliitto oli pakotettu yhdistymään tämän kanssa. Samaan tapaan jonkinlaista yhdentymistä on tapahtuva EKRE:n, EVA:n ja IRL:n välillä, koska jossain vaiheessa kilpailu ja äänestäjäkato pakottavat tähän.
Kasekampin mukaan IRL:n "pelastusrengas" voisi olla naisjohtaja, mutta itse suhtaudun hieman skeptisesti tähän mahdollisuuteen. On totta, että Viron politiikka on varsin miesvaltaista, erityisesti oikeistopolitiikka, ja isänmaallinen nainen voisi toteuttaa jonkin freesin kasvojenkohotuksen, mutta epäilen vetoaisiko se peruskannattajakuntaan vai alleviivaisiko IRL:n vajoamista reformin "takiaispuolueeksi", näin erästä suomalaista populistipoliitikkoa lainatakseni. Vaikka korostan itse aina, että Suomen ja Viron politiikkaa ei voi verrata keskenään, on huomautettava, etteivät itseisarvollisesti naisjohtajavalinnat ole toimineet Suomessakaan. Sukupuolta tärkeämpiä ovat mielikuva ja siihen liittyvä karisma, joka esimerkiksi Isänmaaliiton Mart Laarilla oli ja on. IRL:n suurkokous eli puoluekokous järjestetään 6. kesäkuuta ja se todellakin määrittelee puolueen kohtalon. Ehdolle puheenjohtajuutta tavoittelemaan ovat asettuneet tuore sosiaaliministeri Margus Tsahkna (38) ja juuri puolueeseen liittynyt entinen Viron keskuspankin johtokunnan puheenjohtaja Jaan Männik (70). Tsahkna on suhteellisen nuori oikeistokonservatiivi, joka on isänmaaliittolainen ja omaa vahvan kansallisen linjan. Lisäksi ministeriys tuo tiettyä uskottavuutta vastuunkannon suhteen. Tsahkna voisi mahdollisesti torjua EKRE:n ja vapaapuolueen paineen yrittämällä palauttaa IRL:n kansallisen liikkeen ykköspuolueeksi. Tämä toki vaatii karismaa, onnea ja muiden vielä alkuasemissa olevien uusien riigikogupuolueiden epäonnistumisia. Toinen vaihtoehto on, että Tsahknan valinta saa IRL:n liittoluonteen hajoamaan lopullisesti. Männikun valintaa taas voisi tuskin pitää minään muuna kuin jonkinlaisena ylimenokauden ratkaisuna, jollaisen tekeminen tuskin parantaisi IRL:n kriisiasemaa.
Venäläinen ja virolainen keskustapuolue
Kaikilla puolueilla olisi halu syrjäyttää jo pitkään vallassa ollut reformipuolue vallasta. Ongelma on vain, että tässä Viron hallituskokoonpanoyhtälössä keskeinen muuttuja on Edgar Savisaaren keskustapuolue, jonka kanssa reformipuolue ei suostu tekemään yhteistyötä. Savisaarta ei yksijalkaisenakaan kammeta helposti pois Viron politiikan keskiöstä ja Tallinnan kaupunginisän asemasta. Kuitenkin muiden puolueiden on oletettavasti helpompi lähteä yhteistyöhön ei-Savisaaren johtaman keskustan kanssa. Tärkein kysymys onkin se, kuka tämä seuraava johtaja on. Siihen en osaa ottaa kantaa. Paljon riippuu siitä, valitaanko johtoon venäläinen vai virolainen. Jälkimmäinen tarkoittaisi jonkinlaista post-savisaarelaista keskustavasemmistolaista venäläismielisyyttä, edeltävä taas suoraa vähemmistöpolitikointia.
Tulee muistaa, että monet keskustapuolueen venäläispolitiikoista ovat todella radikaaleja. Krooninen oppositioasema vahvistaa tätä radikalisoitumista. Jüri Ratas voi suomalaispoliitikon tyyliin selittää ympäripyöreästi, että Venäjän ja Ukrainan kriisi tulisi alistaa YK:n turvallisuusneuvoston käsiteltäväksi, ja esittää näennäisneutraalia "ratkaisumyönteisyyttä", kuten hän teki vaalitentissä 12.2. Tämä on kuitenkin pientä verrattuna vaikka esimerkiksi Narvaa edustavaan Mihhail Stalnuhhiniin. Tämä keskustapuolueen kansanedustaja laittoi Narvan voitonpäivän juhlissa 9.5. rintaansa tällä hetkellä varsin yksiselitteisesti venäläistä imperialismia edustavan Pyhän Yrjön nauhan. Lisäksi hänen mukaansa Neuvostoliitto pelasti viron kielen, kulttuurin ja kansan hävittämiseltä (saksalaistamiselta) jättäen kuitenkin huomiotta neuvostomiehitystä seuranneen järjestelmällisen venäläistämisen ja kansallisuusterrorin. Hänen mukaansa Donetskin kansantasavallan lippujen heiluttaminen voitonpäivänjuhlassa oli vain "solidaarisuuden osoitus" Donetskin asukkaille jättäen tässäkin yhteydessä mainitsematta, että Donetskin kansantasavalta ei mitenkään oikeudellisesti tai demokraattisesti edusta donetskilaisia tai että kyseistä kansantasavaltaa ei olisi olemassa ilman Venäjän aggressiota. Stalnuhhin myös puhui itsensä pussiin myöntämällä Neuvosto-Viron lipun olevan miehitysajan symboli. Miten Neuvostoliitto vapautti virolaiset, jos kerran hän kuitenkin myöntää neuvosto-Viron olleen miehityshallinto?
Keskustapuolueen tulevaisuuden määrittelee paljon se pääsevätkö tulevaisuudessa johtoon Mihhail Kõlvart, Mihhail Stalnuhhin, Yana Toom vai Jüri Ratas, Mailis Reps ja Kadri Simson.
Viron konservatiivinen kohupuolue (EKRE)
Viron media on pyrkinyt parhaimpien taitojensa mukaan leipomaan EKRE:stä varsinaista kohupuoluetta. Leimaaminen on ollut samantyylistä kuin perussuomalaisten aikanaan – tosin paljon julmemmalla virolaistwistillä. Vain 24-vuotiaasta, ja siten riigikogun nuorimmasta jäsenestä, Jaak Madisonista on leivottu eräänlaista kohupolitiikkoa, jonka kaikkia tekemisiä seurataan. Reilu viikko sitten nousi otsikoihin Madisonin twiitti, jossa hän kertoi lähteneensä kesken Tallinna-Tartto-koripallo-ottelusta, kun väliaikakappale oli venäjänkielinen. Tässä oli sentään enemmän kohun aihetta kuin eilisessä jutussa, jossa ilmoitettiin Madisonin eronneen Sakala-korporaatiosta ajanpuutteen takia. Madison on oivallinen kohde, koska hän on nuori ja halukas laukomaan mielipiteitään. Martin Helme varmisti Madison joutumisen luupin alle julistamalla tämän jo heti vaalien jälkeen wunderkindiksi tämän aiemman natsikohun aikoihin, josta jo maaliskuussa mainitsin.
EKRE:n kohdalla leimaaminen on johtanut samaan kuin Suomessa perussuomalaisten kanssa, ainakin, jos on gallupeihin uskominen. EKRE:n kannatus on noussut räjähdysmäisesti kuudesta 18 prosenttiin ja se on saanut nauttia martyyriasemastaan. Aivan kuin Tallinnan vasemmistolaiset ja liberaalit toimittajat, jos tällaista yleistystä voi käyttää, eivät olisi oikein ymmärtäneet, että pohjimmiltaan Viro on varsin konservatiivinen yhteiskunta, jossa varsinkaan natsikortin heiluttaminen hyveeksi koettua isänmaallisuutta vastaan ei herätä positiivisia tunteita. Onko siis Virossa muodostunut Kallio-kuplan vastineeksi Tallinna-kupla? Ei välttämättä, mutta kyseessä on ilmiö, joka tapahtuu kaikkialla länsimaissa. Suuret kaupungit muodostavat omien maidensa sisällä oman todellisuutensa. Tallinna on vaurastunut ja kansainvälistynyt todella nopeaa tahtia ja siten se eroaa huomattavasti muusta Virosta. Tämä postmoderniin maailmaan kuuluva ilmiö iskee nyt Viroon ja tämä vastakkainasettelu on itse asiassa entistä jyrkempi Baltian maissa, joissa viimeiset parikymmentä vuotta ovat olleet miehityksen sorrosta vapautuneen kansallishengen aikaa.
Esimerkiksi nyt on todenteolla alkanut Virossa keskustelu pakolaisista ja maahanmuutosta. IRL:ssa ainoastaan Tsahkna on puhunut liberaalin pakolaispolitiikan ideaa vastaan, mutta muuten EKRE on oivaltanut ottaa massamaahanmuuton vastustamisen valttikortikseen. Erityisesti EKRE on varoitellut Ranskan tai Ruotsin tiestä. Tämä on epäilemättä suuren kannatusnousun taustalla, koska aivan perustellusti voi kysyä, että eikö Viro ole jo kohdistunut massiivisen maahanmuuton kohteeksi neuvostoaikoina. Viro pyrkii kaikessa samanlaiseksi liberaaliksi länsimaaksi kuin muut, mutta niin pienen ja suhteellisesti vielä vähävaraisen kansakunnan tulisi saada keskittyä omaan venäläiskysymykseensä ja tulevaisuuteensa, eikä matkia maahanmuutossa Pohjoismaita tai Keski-Eurooppaa Britanniasta puhumattakaan. Toki erityisesti reformipuolueen poliitikkojen suista on kuulunut jo samanlaisia perusteluja kuin Suomessakin aikanaan, eli onhan Virostakin lähdetty pakoon 1940-luvulla, joten nyt on velanmaksun aika ja niin edelleen. Kuitenkin yksi historiallinen näkökulma on myös se, että vain 30 vuotta sitten Neuvostoliitto suunnitteli Viroon suurta vierasmaahanmuuttoa fosforihankkeiden myötä, mikä käynnisti keskustelun virolaisten kansallisen olemassalon tulevaisuudesta. Toisaalta Viron varsin minimaalinen sosiaaliturva tuskin houkuttelisi Ruotsin tai Suomen tyyliin pitkäaikaista maahanjäämistä, joten siinä mielessä ei vain EKRE:n varoittelema Ruotsin tie tuskin on Viron vaarana.
Joka tapauksessa on kiehtovaa, kuinka nopeasti kysymykset ja ongelmat tulevat vastaan tässä globaalissa ajassa. Viron itsenäisyyden palauttamisesta on vain 24 vuotta ja nyt jo keskustellaan maahanmuutosta, vaikka se olisikin hieman aikaista. Keskustelu on toki parempi käydä ennen mahdollisia ongelmia kuin niiden syntymisen jälkeen. Viron keskustelukulttuuri on perinteisesti kiivasta ja ylilyönteihin taipuvaa. Toivoisin kuitenkin, ettei Viroon lainattaisi rasisti-, ääri-, natsi- ja suvaitsemattomuusleimojen käyttöä, koska ne eivät ainakaan tuo mitään lisäarvoa keskustelulle.
Taavi Rõivasin II hallituksen näkymät
Rõivasin hallituksen ensimmäiset kohua herättäneet päätökset ovat liittyneet varsin arkipäiväisiin asioihin maahanmuuton ja venäläiskysymysten sijaan. EKRE nosti varsin kovan metakan yhdessä muiden oppositiopuolueiden kanssa hallituksen tuoreesta ilmoituksesta korottaa polttoaineverotusta (kütuseaktsiis). Virossa järjestettiin mielenosoituksia ja kyseessä oli yllättävän suuri protesti, joka jatkuu edelleen. Voi olla, ettei edes hallitus Tallinnassa ymmärtänyt millainen poru päätöksestä nousisi. Erityisesti EKRE:lle, mutta myös muulle oppositiolle, päätöksessä kiteytyi Tallinna-keskeinen päätöksenteko, joka ei välitä muusta "oikeasta" Virosta mitään. Polttoaineen korotus iskeekin kaikkein kovimmin maakuntien, maaseudun ja pikkukaupunkien väestöön, joka on riippuvainen polttoaineesta niin lämmityksen, elinkeinon kuin liikkumisenkin suhteen. Kyseessä oli siis hieman samaan tapaan maakuntia ärsyttävä päätös kuin Suomessa keskustan aikanaan ajama surullisen kuuluisa jätevesiasetus.
Suuri kysymys, ja vielä tässä vaiheessa täysin mahdoton vastattava, on se, kykeneekö tämä hallitus istumaan täydet neljä vuotta. Reformipuolue ja IRL uhkaavat jälkimmäisen tappioksi olla yhtä. Sosiaalidemokraateilla taas voi olla vaikeuksia sopeutua talousoikeistolaiseen politiikkaan. IRL:n asema taas käy pitkin vaalikautta huteraksi, kun gallupeissa EKRE uhkaa pudottaa sen lilliputtiluokkaan, vaikka ei se nykyiseen paikkamäärään vaikutakaan. Ylipäätään ainakin tässä vaiheessa lähinnä kulutusverojen nostamispainotteiselta näyttävä talouspolitiikka syö sekä sosiaalidemokraattien että IRL:n uskottavuutta omiensa parissa. Jos hallitustrio kuitenkin pysyy kasassa niin kabineteissa kuin istuntosalissa, ei Taavi Rõivasin asema ole heikko Kadri Simsonin uhosta huolimatta.
Polttoaineveron lisäksi kevään tärkeä teema on ollut turvallisuuspolitiikka, joka tällä hetkellä keskittyy vakinaisten joukkojen saamiseen Baltian maaperälle, kuten on voinut saada selville varsin usein jopa Suomen mediasta. Itse kuitenkin sanoisin, että Rõivasin hallituksen suurimmat ongelmat ovat edelleen seuraavat: Suomeen suuntautuva maastamuutto ja kohonneen elintason tasaisempi jakautuminen. Suomeen suuntautuva maastamuutto tuo maahan ostovoimaa ja hieman ilkeästi sanottuna ulkoistaa Viron sosiaaliturvan. Nämä positiiviset puolet eivät kuitenkaan kompensoi tulevaisuuteen liittyviä demografisia ongelmia, joita maastamuutto aiheuttaa. Ellei sitten Viron hallitus tee tuota länsimaiden patenttiratkaisua eli avaa rajoja suurelle humanitääriselle maahanmuutolle, jolloin ollaankin varsin monimutkaisissa kysymyksissä. Mutta ei siitä sen enempää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti