Kaiken kaikkiaan Suomen ja Viron suhteista kirjoittavat ovat olleet yksimielisiä siitä, että edeltävän suhde jälkimmäiseen on ollut yleensä isovelimäinen ja holhoava. Tosin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana se ei ole ollut sitä niin paljon kuin Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana. Kuitenkin itsenäisyyden palauttamisenkin jälkeen, on kyse sitten ollut talous- tai turvallisuuspolitiikasta, suomalaiset päättäjät ovat kyseenalaistaneet oppimestarimaisesti Viron ratkaisut. Virosta on viljelty mitä kirjavimpia käsityksiä vuosien varrella. Perinteisille vasemmistolaisille se on neolibeerali ja nationalistinen helvetti (Erkki Tuomioja), vanhemmille sukupolville prostituution, itämafian ja rikollisuuuden hallitsema siirtymätalous (Ritva Santavuori), työvoimapoliittinen ongelma tai muuten vain huonojen ideoiden lähde (SAK). Ehkä ainoastaan Suomen Yrittäjien ja EK:n mielestä Viron harjoittamassa politiikassa on ollut järkeä ja silloinkin sitä on seurattu lähinnä kateellisena vierestä. Muille suomalaisille Viro on lähinnä Tallinna, joka taas lähinnä tarkoittaa Superalkoa.
Ehkä mustan huumorin nimissä sitä voinee pitää jonkinlaisena kehityksenä, että viime aikoina mielikuva Virosta rikollisuuden ja prostituution maana on vaihtunut käsityksiin köyhyydestä ja virolaisista rakennusmiehistä. Käsityksiin Viron sietämättömästä köyhyydestä liittyy tämän blogin nimikin. YLE:n Tallinnan-kirjeenvaihtaja Risto Vuorinen on kirjoittanut, kuinka nälkä ja maan velattomuus ajavat virolaisia Suomeen, mihin Suomessakin tunnettu journalisti, nykyinen Toomas Hendrik Ilveksen neuvonantaja Iivi Anna Masso (t)viittasi kutsuen kyseistä kirjeenvaihtajaa Risto "Virossa lapset syövät puunlehtiä" Vuorikseksi. Itse Vuorisen teksti osoitti ymmärtämättömyyttä Viron ongelmia kohtaan, kun taas Masson reaktion aiheuttama kohu osoitti vastaavasti suomalaisen median ymmärtämättömyyden Viron terävää keskustelukulttuuria kohtaan.
