Viron presidentinvaalista 2016

Pitkin kevättä on Viron gallupeissa on tarjottu vaikka mitä nimiä presidenttiehdokkaiksi. Näistä median kansalle tarjoamista nimistä mukaan päätyivät vain Kallas, Nestor, Jõks, Helme ja Reps. Kaljurand ehkä? Lähde:Vikipeedia

Viron presidentinvaali on herättänyt nyt mukavan paljon kiinnostusta myös Suomessakin. Helsingin Sanomat, kiitos erinomaisen Viron-toimittajansa Kaja Kunnaksen, oli jo varhain liikkeellä. Lisäksi ainakin YLE ja Iltalehti noteraasivat vaalin peräti vaalipäivänä. Verkkouutiset taas on kiitettävästi seurannut vaaliasetelmia koko kuluvan vuoden ajan.

Nämä uutiset ovat kuitenkin varsin vähän kommentoituja. Jostain syystä trollit ja muut kirjoitusvirheitä vilisevää Kreml-soopaa tuottavat kommentoijat ovat olleet hiljaa itse presidentinvaalia koskevissa uutisissa, vaikka muissa Venäjää kiinnostavissa aihepiireissä kyllä jaksavat mouhota, kuinka CIA-mies on Viron presidenttinä...

Vaaliseikkailu

No, se sikseen. Jos jokin kummastusta herättää, niin Virossa kuin Suomessakin, presidentin valitsemisjärjestyksen (presidendi valimise kord) monimutkaisuus. Monimutkaisin seikka ei ole suinkaan se, ettei valinta tapahdu suoralla kansanäänestyksellä. Viron riigikogussa eli parlamentissa käydään kolmen kierroksen presidentinvaali, jossa tavoitteena on 68 kansanedustajan tuki presidenttiehdokkaalle. Jos tämä ehto ei yhdelläkään kierroksella täyty, lähtee valinta "pellolle" (põllule) eli valitsijamieskokoukselle (valimiskogu), joka näillä näkymin kokoontuu syyskuun 24. päivä.

Valitsijamieskokouksessa kansanedustajien lisäksi äänioikeutettuja ovat paikallishallinnon eli kuntien, kaupunkien ja kauppaloiden edustajat, jotka tullaan nyt lähiaikoina valitsemaan. Valitsijamieskokouksen suuruus tulee ylittämään yli 300 jäsenen rajan. Vuonna 2006 valitsijamiehiä oli 347, joista siis 246 oli paikallishallinnon edustajia.

Valitsijakokouksessa kisa alkaa uudelleen ja nyt jo puolueilla on eri käsityksiä siitä, miten asetelmat ovat muuttuneet. Eilen sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Andres Anvelt (SDE) ilmoitti, ettei näe mitään syytä jatkaa liittolaisuutta Reformipuolueen (RE) kanssa valitsijamieskokouksessa. RE ja SDE tukivat nimittäin riigikogussa ensimmäisellä kierroksella sosiaalidemokraattien eli sotsien Eiki Nestoria, ja sitten muilla kierroksilla RE:n Siim Kallasta. Liittolaisuus tähtäsi presidentin valitsemiseen parlamentissa, ja kun tämä tavoite jäi toteutumatta, on mahdollista, että Eiki Nestor onkin jälleen SDE:n ehdokas valitsijamieskokouksessa.

Ylipäätään kolmas kierros riigikogussa sai kieltämättä koomisia piirteitä. Ensimmäisellä kierroksella kolme reformistia oli jättänyt äänestämättä Eiki Nestoria, joten viimeisellä kierroksella kolme sotsien edustajaa jätti äänestämättä Siim Kallasta. Kolmannella kierroksella "ei kukaan"-vaihtoehto sai toisiksi eniten ääniä eli 30, mikä kertoi selvästi parlamentaarikkojen turhautumisesta koko vaaliin. Viron konservatiivinen kansanpuolue ilmoitti heti ennen riigikogun vaalikierrosten alkua, että se ei tule äänestämään parlamentissa yhtään ketään. Kahdella viimeisellä kierroksella johdossa oli joka tapauksessa Siim Kallas.

Reformipuolue ajoi pitkään kaksilla rattailla. Tänä aamuna tuli tieto, että  Reformipuolueen puoluejohto asettui tukemaan Siim Kallasta ja hylkäsi ulkoministeri Marina Kaljurannan. Vielä eilen uutispalvelu Delfi kysyi suoraan pääministeri Taavi Rõivakselta, kumpi on puolueen ehdokas valitsijamieskokouksessa Kaljurand vai Kallas. Pääministerin vastaus ei yltänyt suoruudessaan lainkaan kysymyksen tasolle. Tänään Rõivas teki fiksun havainnon ja sanoi: "Meidän tulee ottaa huomioon, että Virolle ei ole mahdollista valita kolmea presidenttiä", viitaten samalla siihen, että osa puoluejohdosta oli tukenut presidenttiehdokkaaksi myös ex-ulkoministeri Urmas Paetia. Tosin juuri julkaistiin kulttuurihenkilöiden ja yhteiskunta-aktiivien (paljolti Eesti 2.0-mahtavuusihmisten) yhteisvetoomus Kaljurannan ehdokkuuden puolesta eli ehkä Kaljurand onkin ehdolla valitsijamieskokouksessa.

Reformipuoluetta on alkanut vaivata sama tauti kuin Suomen poliittista päätöksentekoa laajemmin: päättämättömyys ja hajanaisuus. Kaljurand ehti jo elokuun alussa sanoa, että Rõivas oli vahvistanut hänen olevan reformipuolueen ehdokas valitsijamieskokouksessa. Ulkoministeri Kaljurand on ollut Rõivaksen luottonainen ja ilmeisesti lupaillut omasta puolesta omiaan. Oli kuitenkin selvää, ettei riigikogusta kuitenkin ykkösenä selvinnyt Kallas voinut jäädä ulkopuolelle, joten reformin piti kasvonsa säilyttääkseen heittää toinen ehdokas ulos ja se oli Kaljurand.

Edessä on painajainen, sanoi Viron konservatiivisen puolueen (EKRE) johtaja Mart Helme eilen. Vaikka EKREn nauttiikin kansakunnan kahtiajaosta ja eliitin hölmöilystä, on Helmen kyynisyydessä kuitenkin totuutta. Siim Kallas sanoikin jo, ettei "suora presidentinvaali olisikaan ehkä niin huono idea" kuin aiemmin on sitä pitänyt.

Yhteenvetona tästä kaikesta voi sanoa sen, että puheet vaalitavan uudistamisesta varmasti lisääntyvät. Lisäksi reformipuolue ei itse asiassa vaikuta niin kaikkivoipaiselta kuin se on tähän asti näyttänyt. Kyllä, reformipuolueen Siim Kallas on todennäköisesti seuraava presidentti, mutta puolueen asema poliittisen eliitin yleisenä hallintopuolueena alkaa syödä sen uskottavuutta. Rõivas ei ole mikään paras johtaja, kun vertaa Kallaksen tai Ansipin kaltaisiin vanhan linjan karismaattisiiin pääministereihin. Rõivas lupailee eliittiä lähellä olevalle, mutta reformipuolueeseen kuulumattomalle, presidentinpaikkaa, kun taas puolueen Grand Ol' Manilla eli Kallaksella on oma asemansa. Sotsit ovat selvästi pettyneitä yhteistoimintaan Reformin kanssa. Reformin vanhaan luottoystävään, oikeistokonservatiiviseen Isänmaan ja Res Publican liittoon, on jo aiemmin muodustuneet jännittyneet välit. Värittömän entisen oikeuskansleri Allar Jõksin valitseminen presidenttiehdokkaaksi ja tyytyminen hänen keskinkertaiseen tukeensa riigikogussa vahvistavat IRL:n tyytymistä omaan keskinkertaisuuteensa. Voittajana tästä selvinnee EKRE, joka on kaiken suhteen aiemminkin todennut tyyliin, että "ei tässä mistään mitään tulee - pellejä olette kaikki".

Miksi presidentinvaali on näin vaikea?Allekirjoittanut suosii mielellään historiallisen taustan merkityksen korostamista, Viron kohdalla se on monesti mitä tärkein selitystapa. Viron suhde presidenttiyteen on ollut aina jotenkin hankala. Viron ensimmäinen, ja yli 50 vuoden ajan myös viimeinen, perustuslaillinen presidentti oli Konstantin Päts, joka valittiin tehtäväänsä 1938. Ennen vuotta 1934 korkein virka oli pääministeri, joka toimi samalla myös valtionpäämiehenä (riigivanem). Vuonna 1934 Päts kaappasi pääministerinä ollessaan vallan ja valmistutti uuden perustuslain vuodeksi 1938. Päts valittiin korporatiivisesti ylähuoneen, alahuoneen ja paikallishallinnon kautta presidentiksi. Presidentillä oli hyvin laajat valtaoikeudet, joita Neuvostoliitto sitten käytti hyväkseen kesäkuun 1940 miehityksessään.

Pätsin vuoden 1938 perustuslaki ja presidenttiys ovat kuitenkin Viron valtioidentiteetille äärimmäisen oleellisia peruskäsitteitä. Niistä kumpua vuonna 1918 perustetun Viron tasavallan oikeudellinen jatkuvuus. Nykyinen vuoden 1992 perustuslaki mainitsee seuraavansa vuoden 1938 perustuslakia. Samoin Viron pakolaishallitukset Tukholmassa vuosina 1944-1992 perustuivat vuoden 1938 perustuslain antamaan legitimiteettiin ylläpitäen Viron tasavallan oikeudellista olemassaoloa neuvostomiehityksestä huolimatta.

Kun vuonna 1992 perustuslakia säätävä kokous teki työtään, haluttiin perustuslaillisesta jatkuvuudesta pitää kiinni. Oli niitäkin, jotka kannattivat vuoden 1938 perustuslain palauttamista suoraan voimaan. Virosta kuitenkin haluttiin parlamentaarinen liberaalidemokratia, eikä vuoden 1938 presidenttivaltainen ja autoritaarinen perustuslaki siihen sopinut. Itse asiassa vahvaa presidenttiä pelättiin, koska presidentistä järjestetyt kansanäänestykset/-vaalit olivat johtaneet entisisssä neuvostotasavalloissa vanhojen neuvostojohtajien diktatuureihin, kuten yksi perustuslain yksi isistä Mart Nutt on huomauttanut. Perustelu on muiden ex-neuvostotasavaltoihin kokemusten perusteella validi, vaikka itseasiassa jälkihistoriallinen. Esimerkiksi Valko-Venäjän Lukashenkosta ei vielä tiedetty mitään vuonna 1992.

Nykyisen valitsijamieskokouksen juuret ovat tuossa Pätsin aikaisessa perustuslaissa. Parlamentti on tosin yksikamarinen ja demokraattisesti valittu, mutta kunnallishallinto on säilyttänyt paikkansa valitsijamieskokouksessa. Ajatus oli, että yksi yli puoluerajojen yli valittava "rahva isa" symboloisi kansan yhtenäisyyttä. Tämä taas kumpuaa Päts-myytistä, jota Viron tasavallan viimeisinä vuosina haluttiinkin korostaa.

Sinänsä presidentin valitseminen suoralla vaalilla ei ole mikään demokratian tae tai edellytys. Viron palautettua itsenäisyytensä oli presidenttisuosikki suvereenisti Arnold Rüütel. Ensimmäinen kierros järjestetttin tuolloin poikkeuksellisesti suorana kansanäänestyksenä, jonka lopullisuuden oletuksena oli ehdokkaan yli 50 prosentin ääniosuus. Rüütel ei tätä ääniosuutta saanut ja valinta meni riigikoguun, jossa Isänmaa-vaaliliiton johdolla presidentiksi valittiinkin Lennart Meri. Vaikka Meri ei ollut alun perin kansan ykkössuosikki, muotoitui hänestä yksi Viron historian suurmiehistä ja se kaivattu "kansakunnan isä". Rüütelkin pääsi lopulta Viron presidentiksi vuonna 2001.

Jos presidentti saataisiin valittua riigikogussa, ei ongelmaa olisi. Riigikogun vaali muistuttaa juuri eniten Suomen presidentinvaalin vanhaa valitsijakokousta. Kansan valitsemat edustajat äänestävät heillle annetun valtakirjan mukaan kolmella eri kierroksella. Kierroksilla saattaa tulla mustia hevosia, mutta lopulta seulan pitäisi tuottaa 68 äänellä presidentti. Mutta siinä vaiheessa, kun 30 edustajaa jättää äänestämättä, on järjestelmä jonkin asteisessa kriisissä.

Viron politiikan kevät ja uusi hallitus

Edellisestä kirjoituksesta on päässyt hieman venähtämään ja huhtikuukin jäi kokonaan välistä. Viron kirjallisuus, Rahvusraamatukogu, Tallinna, politiikan klassikot ja gradun aineistotyö ovat vieneet aikaa muusta elämästä puhumattakaan. Päätin korjata tämän virheen nyt.

Sitten maaliskuun Riigikogun vaalien jälkeen Virossa on aloittanut Taavi Rõivasin II hallitus (Taavi Rõivase teine valitsus), joka vannoi virkavalansa 9. huhtikuuta. Maaliskuun parlamenttivaaleja voi pitää luonteeltaan protestina. Riigikoguun nousi kaksi uutta puoluetta ja ns. vanha puolue IRL kärsi pahan tappion. Politiikan suurta ironiaa on se, että joskus protesti tuottaa juuri sellaisen tuloksen, jota vastaan on protestoitu – aivan kuten kävi Suomessa keväällä 2011. Nyt virolaiset saivat hallituksen, jossa ovat kaikki vanhat puolueet: Reformipuolue, IRL ja sosiaalidemokraatit (SDE). Vaalituloksen pohjalta kyseessä on häviäjien hallitus ja voittajat jäivät oppositioon.

Uudessa hallituksessa Reformilla (RE) on seitsemän ministeriä sekä SDE:lla ja IRL:llä molemmilla neljä. Kokoonpano on seuraava: 

• pääministeri – Taavi Rõivas (RE)
• opetus- ja tiedeministeri – Jürgen Ligi (RE)
• oikeusministeri – Urmas Reinsalu (IRL)
• sisäministeri – Hanno Pevkur (RE)
• puolustusministeri – Sven Mikser (SDE)
• ympäristöministeri – Marko Pomerants (IRL)
• kulttuuriministeri – Indrek Saar (SDE) 42
• talous- ja infrastruktuuriministeri – Kristen Michal (RE)
• maaeluminister – Urmas Kruuse (RE)
• finanssiministeri – Sven Sester (IRL)
• sosiaaliministeri – Margus Tsahkna (IRL)
• ulkoministeri – Keit Pentus-Rosimannus (RE)
• yrittäjyysministeri – Urve Palo (SDE)
• terveys- ja työministeri – Rannar Vassiljev (SDE)
• valtionhallinnon ministeri – Arto Aas (RE)

Viron ministerien keski-ikä on 41 vuotta, kun taas Suomessa tuoreen Sipilän hallituksen jäsenten keski-ikä on 48. Hallituksen vanhin ministeri on Jürgen Ligi (tänä vuonna 56 vuotta) ja nuorin Rannar Vassiljev (33 vuotta).

Kokoonpanon osalta on ymmärrettävää, minkä takia se on herättänyt keskustelua tavallisen virolaisrahvaan parissa. Kristen Michalin on syytetty sekaantuneen aikanaan Reformipuolueen puoluesihteerinä pimeiden rahasummien kanavointiin puolueelleen, mutta tästä ei löytynyt mitään konkreettista näyttöä syytteen nostamiseksi. Vuonna 2007 kansanedustajaksi tullut ja aiemmin ympäristöministerinä toiminut Keit Pentus-Rosimannus, Rõivasin henkilökohtainen ystävä, nimitettiin Rõivasin I hallitukseen ulkoministeriksi vailla juuri minkäänlaista ulkopoliittista kokemusta. Häneenkin on liitetty isänsä bisneksiin liittyviä taloudellisia epäselvyyksiä, mutta nämä ovat myös tyypillisiä Viron julkisen sanan nostamia skandaaleja. Ylipäätään voi sanoa, että kyseessä on vanhojen puolueiden muodostama hallitus, jossa on mukana paljon ensimmäisen sukupolven ammattipoliitikkoja, jotka eivät ole olleet tekemisissä itsenäisyyden palauttamisprosessin ja sitä seuranneiden muutosten kanssa.

Vaikka ministerit ovat pääasiassa samat kuin edellisessä hallituksessa, on yhden nimen puuttuminen varsin kiinnostava juttu. Suomessakin poikkeuksellisen nuorena (s. 1986) ja ensimmäisenä venäläis-virolaisena ministerinä huomiota herättänyt opetusministeri Jevgeni Ossinovski ei saanut jatkokautta edes esimerkiksi kulttuuriministerinä. Ossinovskia pidettiin vielä vuosi sitten nousevana tähtenä, mutta nyt hän on myös herättänyt negatiivista huomiota omalla katkeralta vaikuttavalla käytöksellään. Hän äänesti ainoana hallituspuolueen edustajana tyhjää, kun Rõivasin hallituksesta äänestettiin riigikogussa 9. huhtikuuta. Pari viikkoa sitten hän sanoi, ettei hallitus tule kestämään täyttä neljää vuotta. Ossinovski ilmoitti 12.5. haastavansa sosiaalidemokraattien istuvan puheenjohtajan Sven Mikserin tulevassa puoluekokouksessa. Kaiken kaikkiaan selville on tullut, että Ossinovski olisi kannattanut hallituskoalitiota keskustapuolueen kanssa, eikä hyväksynyt oikeistopuolueiden hallituskumppaneiksi lähtemistä.

Koska Viron vaalilistajärjestelmä suosii tunnettuja nimiä asettumaan vaaleihin ehdolle ilman aikomustakaan ottaa valituksi tullessaan paikkaa vastaan, nousi riigikoguun uusia nimiä heti kuukausi vaalien jälkeen. Reformipuolueen Urmas Paet ei lähtenyt mihinkään europarlamentista, joten hänen tilalleen riigikoguun nousi viime syksynä IRL:sta loikannut Eerik-Niiles Kross. Myöskin reformari Urmas Klaas ei halunnut jättää vuosi sitten saamaansa Tarton kaupunginjohtajan paikkaa, joten hänen tilalleen tuli Remo Holsmer. Tallinnan keskustalaisen apulaiskaupunginjohtaja Mihhail Kõlvartin sijaan kansanedustajaksi nousi Andrei Novikov. Keskustan europarlamentaarikko Yana Toom pysyi Brysselissä ja Toompealle lähti Dmitri Dmitrijev.

Alla käsittelen hieman enemmän uusinta hallitusta eli ns. kevätkoalitiota (kevadkoalitsioon) sekä oppostioon jääneitä vaalivoittajia. Jälkimmäiseen liittyy myöskin oman tutkimukseni kannalta kiinnostava aihe eli Viron oikeisto ja IRL.

Viro vaalien jälkeen

Riigikogun eli parlamentin vaalit järjestettiin 1. maaliskuuta. Suurimmat vaalivoittajat olivat Viron vapaapuolue (EVA) ja Viron konservatiivinen kansanpuolue (EKRE), jotka ylittivät 5 prosentin äänikynnyksen ja toivat riigikoguun kahden uuden puolueen edustuksen. Vanhoista puolueista ainoana paikkamääräänsä onnistui lisäämään Edgar Savisaaren Keskustapuolue, joka sai yhden lisäpaikan ääniosuuden noustessa puolitoista prosenttia edellisiin vuoden 2011 parlamenttivaaleihin verrattuna.

Varsinainen vaalivoittaja, ja sen selvästi julkituonut puolue, ei kuitenkaan ollut yksikään edellä mainituista, vaan pääministeri Taavi Rõivasin johtama Reformipuolue, joka onnistui pitämään suurimman puolueen asemansa kolmen paikan tappiosta huolimatta. Reformipuolue ilmoitti jo ennen vaaleja, että jos se nousee suurimmaksi puolueeksi ja siten ensimmäiseksi hallituksen muodostajakandidaatiksi, on Keskustapuolue suljettu ulos hallituskoalitiosta. Näin ollen viime päivinä Savisaar on jäänyt rannalle ruikuttamaan ja katsomaan sivusta, kuinka hallitusta muodostetaan. Tällä hetkellä Taavi Rõivasin II hallitusta muodostetaan reformin, sotsien eli sosiaalidemokraattien, IRL:n ja Vapaapuolueen pohjalle. Hallituspohjasta (67/101) on näin ollen tulossa varsin vankka ainakin paikkamääriensä puolesta. EKRE jätti itsensä pois hallituskaavailuista jo ennen vaaleja puheenjohtaja Mart Helmen ilmoituksella, ettei puolue lähde samaan hallitukseen vasemmistoa edustavien sotsien ja/tai keskustapuolueen kanssa.

Mutta ilman voittajia ei voi myöskään olla häviäjiä. Tällä kertaa häviäjän osa lankesi varsin raskaasti konservatiiviselle Isänmaan ja Res Publican liitolle (IRL), joka menetti peräti yhdeksän paikkaa. Viimeisen viikon ajan puolue on ollut kriisitilassa ja juuri ilmoitettiinkin, että puolueen puheenjohtaja Urmas Reinsalu jättää paikkansa. IRL kärsi kahden pienemmän oikeistopuolueen esiinmarssista kaikkein selvimmin. Koska politiikassa on taito kääntää myös ikävät asiat edukseen, totesi yksi keskeisimmistä IRL-politiikoista, Marko Mihkelson, että "kaikkein tärkeintä on, että vasemmistopyörre jäi tulematta". Kyseessä oli siis sentään oikeiston voitto.

Tämän kirjoituksen tärkeimmät teemat ovatkin vironvenäläiset ja Keskustapuolue, oikeiston sisäinen kilpailu sekä uudet tulijat (erit. EKRE). Lisäksi  tulee ohuesti käsiteltyä Reformipuolueen sukupolvenvaihdosta. Ohessa vielä virallinen vaalitulos:

Uudesta blogista ja HS:n Viron tasaverojutusta

Tästä lähtien olisi tarkoitus säännöllisen epäsäännöllisesti käsitellä blogitekstein Viron politiikkaa, yhteiskuntaa ja taloutta Suomea unohtamatta. Mielestäni Viro on aina ajankohtainen ja tärkeä, mutta erityisesti juuri nyt, koska ensi sunnuntaina 1. maaliskuuta maassa toimitetaan Riigikogun eli parlamentin vaalit. Sähköinen äänestys toki alkoi jo 19. päivä tätä kuuta eli vaalit ovat olleet käynnissä kokoajan.

Kaiken kaikkiaan Suomen ja Viron suhteista kirjoittavat ovat olleet yksimielisiä siitä, että edeltävän suhde jälkimmäiseen on ollut yleensä isovelimäinen ja holhoava. Tosin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana se ei ole ollut sitä niin paljon kuin Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana. Kuitenkin itsenäisyyden palauttamisenkin jälkeen, on kyse sitten ollut talous- tai turvallisuuspolitiikasta, suomalaiset päättäjät ovat kyseenalaistaneet oppimestarimaisesti Viron ratkaisut. Virosta on viljelty mitä kirjavimpia käsityksiä vuosien varrella. Perinteisille vasemmistolaisille se on neolibeerali ja nationalistinen helvetti (Erkki Tuomioja), vanhemmille sukupolville prostituution, itämafian ja rikollisuuuden hallitsema siirtymätalous (Ritva Santavuori), työvoimapoliittinen ongelma tai muuten vain huonojen ideoiden lähde (SAK). Ehkä ainoastaan Suomen Yrittäjien ja EK:n mielestä Viron harjoittamassa politiikassa on ollut järkeä ja silloinkin sitä on seurattu lähinnä kateellisena vierestä. Muille suomalaisille Viro on lähinnä Tallinna, joka taas lähinnä tarkoittaa Superalkoa.

Ehkä mustan huumorin nimissä sitä voinee pitää jonkinlaisena kehityksenä, että viime aikoina mielikuva Virosta rikollisuuden ja prostituution maana on vaihtunut käsityksiin köyhyydestä ja virolaisista rakennusmiehistä. Käsityksiin Viron sietämättömästä köyhyydestä liittyy tämän blogin nimikin. YLE:n Tallinnan-kirjeenvaihtaja Risto Vuorinen on kirjoittanut, kuinka nälkä ja maan velattomuus ajavat virolaisia Suomeen, mihin Suomessakin tunnettu journalisti, nykyinen Toomas Hendrik Ilveksen neuvonantaja Iivi Anna Masso (t)viittasi kutsuen kyseistä kirjeenvaihtajaa Risto "Virossa lapset syövät puunlehtiä" Vuorikseksi. Itse Vuorisen teksti osoitti ymmärtämättömyyttä Viron ongelmia kohtaan, kun taas Masson reaktion aiheuttama kohu osoitti vastaavasti suomalaisen median ymmärtämättömyyden Viron terävää keskustelukulttuuria kohtaan.